The end.

Ei jösses mikä paluumatka! Ei olis asiat paljon paremmin voinut mennä.. tai sitten todellakin OLISI VOINUT! Mutta palataan vielä Saksanmaalle hetkeksi ja valaisen hieman viimeisiä päiviäni Saksassa...

Keskiviikkona tarjoilimme siis muffinsit töissä. Päivä oli aikas normaalia, mutta näemmä koko viimeisen viikon oli pieni hepuli päällä ja läppää tuli heitettyä joka välissä. Keskiviikkona kävin myös normaalista poiketen muiden sales-leidien kanssa lounaalla.
Töiden jälkeen pääsin vihdoista viimein sinne C&A:lle shoppailemaan niitä suoria housuja, mistä olin haaveillut jo puoli vuotta. Mukaan tarttui myös pari muuta ylimääräistä vaatekappaletta, mutta nekin ovat kyllä täysin hyödyllisiä. Tosin kuin ne kaikki muut vaatteet, mitä ostin viikon aikana. Päätin myös hieman kierrellä vielä kaupungilla, josko löytyisi jotain fiksua. Lopulta mukana oli 4 kassia uutta tavaraa ja pakkaaminenkin olisi pitänyt aloittaa. Kyllä sain noin puolet tavaroista pakattua jo keskiviikkona, mutta silti kämppä näytti kaaokselta.

Torstaina oli viimeinen työpäivä. Muuten tosi normaali, ensin istuskelin front deskillä, sitten oli töiden perään kyselemistä ja arkistointia yms. Yllätyksenä muut työntekijät olivat ostaneet mulle läksiäis/joululahjaks ihania joulukoristeita, mitä olin jo viikkoja aiemmin kuolannut Kaisan kanssa kaupungilla! Kävin myös vähän keskustelemassa frau Otte-Witten kanssa ajastani Buckeyellä. Loppupäivä meni jotenkin ihan muissa merkeissä kuin töitä tehtäessä. Kävimme mm. Kaisan ja Bethin kanssa hakemassa yhden geokätkön.
Ja koko torstai-illan pakkasin paniikissa ja sähläsin kaikkea.

Perjantaina heräsin tunnin liian myöhään. Sen takia viime hetken pakkaamisiin ei jäänyt niin paljoa aikaa kuin olin suunnitellut. En myöskään ehtinyt syömään aamupalaa ja kaikki pakastimessa/jääkaapissa olleet ruuat piti heittää rankalla kädellä roskiin. Ja vähän kaikkea muutakin, esim hygieni tuotteita lensi pois myös. Puoli kymmenen maissa yritin mennä maksamaan Ingelle vuokraa, jota hän ei kuitenkaan suostunut ottamaan vastaan. Soitimme minulle taksin, jotta ehtisin asemalle ajoissa, sillä junani Dusseldorfiin lähti 10.10. Hirveän huono omatunto kyllä jäi, kun kämppä jäi jälkeeni siltikin ihan kaaoksena... Matka asemalle kesti noin puolitoista tuntia. Kentällä vielä yritin pakkailla laukkujani paremmin, mutta kaikesta sumplimisesta huolimatta ylipainoa näytti silti olevan. Sain kuitenkin ujutettua 23,5 kg ruumaan, käsimatkatavaroihin 10,5 kiloa JA vielä täpötäyden käsilaukun. Ja siis sallitut rajathan ovat 20kg, 8kg ja vain YKSI käsimatkatavara. Kukaan ei kuitenkaan huomauttanut asiasta missään vaiheessa. :)
Dusiksen lentokenttä on kyl yks labyrintti. Tai sitten meitä turistiluokassa matkaavia halppislentoyhtiöiden asiakkaita vain rangaistaan. Ensin piti kiivetä rappuja 2:een kerrokseen turvatarkastukseen, jonka jälkeen piti laskeutua kerrokseen -1, jossa oli AirBalticin lähtöportit. Turvatarkastus oli myöskin perusteellinen, sillä laukkuni joutui tarkempaan tarkasteluun: meinaan huumetestiin! ja ikävä kyllä pettää teidät, mutta mitään ei löytynyt.

Kuten ehkä jo muutamille henkilöille raportoin, paluumatkani oli mitä jännittävin.
Ensiksi meidän lento oli myöhässä Dusseldorfista. Juuri sen ajan kun meitä lastattiin koneeseen ja olisi pitänyt lähteä, tuli lunta siihen malliin että hyvä ettei meidän lentoa peruttu. Sitten piti aurailla kiitorataa ja jonotella de-icingiin. Lopulta lähdimme puolitoista tuntia myöhässä, ja saavuille Riikaan vasta niihin aikoihin kun jatkolennon olisi pitänyt alkamaan laskeutua jo Tampereelle. Eli näin ollen, en tietenkään päässyt Tampereen lennolle (vaikka se oli kuulemma jopa odottanut meitä hieman). Onneksi en ollut ainoa tässä tilanteessa. Samalla lennolla kanssani oli myös Tampereelle suuntavia ihmisiä, kuten myös Rovaniemelle menijöitä (lento siis Riika-Tampere-Rovaniemi). Myöskin Turku-Oulu lento oli lähtenyt omalla ajallaan, jättäen muitakin suomalaisia Riikaan. Meidät ohjattiin Ticket Officeen, jossa olikin jo noin kymmenen hengen jono. Yllättäen, Suomalaisia. He olivat tulleet Roomasta, eivätkä olleet päässeet lennolleen Kuopioon, tai menossa Vaasaan. Noin tunnin verran jonotettuamme (ja AirBalticin organisointikykyä arvosteltuamme) pääsimme (siis minä ja 2 muuta tyttöä, jotka olivat matkalla Tampereelle) neuvottelemaan. Vaihtoehtona oli: 23:55 lento Helsinkiin, mutta AirBaltic EI korvaa enää jatkoyhteyttä Tampereelle, tai jäädä yöksi Riikaan ja ottaa aamulla lento 6:30 Tampereelle. Yksi meistä suostui Helsingin lennolle ja minä ja toinen tyttö suostuimme aamulentoon. Hetken kuluttua meille kuitenkin ilmoitettiin, että se on täys, joten vaihtoehdoksi jäi puolelta öin lähtevä Helsingin lento, tai odottaa huomista iltalentoa Tampereelle. Päädyimme lopulta kaikki Helsingin lennolle.
Lento Helsinkiin jopa sujui hyvin ja kone oli puolityhjä. Naureskelimme että kuinkakohan monen oli ihan oikeasti tarkoitus tulla tälle lennolle ja kuinka monelle tämä oli se ainoa vaihtoehto. Onneksi aikataulukin meni aika nappiin, sillä kone laskeutui Helsinkiin 01:05 ja bussi Tampereelle huristeli Terminaali 1:n kautta 1:30. Luulimme jo, että kaikki suijuisi tästä eteenpäin hyvin (bussissa olevasta oksennuksesta huolimatta), mutta mutta! Bussikuski ilmiotti Riihimäen kohdalla bussin kärsivän nestevajauksesta, jolloin koukkasimme Riihimäen ABC:n pihaan. Matkan oli tarkoitus jatkua hetken kuluttua. Kuski kuitenkin ilmoitti että, vesiletku oli jäähdyttimestä mennyt rikki, joten matka tyssäsi siihen. Joten hetken odottelimme takseja, joilla pääsimme onneksi Paunun piikkiin, jopa Tampereelle asti. Olettekos koskaan olleet taksikyydissä joka maksaa 184,10 euroa?? Minäpä olen nyt. Onneksi aikataulutus ei tuosta kuitenkaan häiriintynyt, sillä taksi oli linja-autoasemalla 3:45, niin kuin bussinkin oli tarkoitus olla.

ETTÄ NÄIN! Paluumatka kesti tosiaan noin 8h alkuperäistä suunnitelmaa pidempään, mutta pääsinpähän kuitenkin vielä kotiin asti :)

Nyt sitten pitää taas kärsiä kulttuurishokkia ja totuttautua Suomeen ja tähän kylmyyteen.
En kuitenkaan voi päättää tätä blogia sanomalla "paska reissu, mutta tulipahan tehtyä", sillä kuitenkin koen, että olen oppinut hirveän paljon tällä reissulla. Niin työnteosta kuin ehkä jopa omasta itsestänikin. :)

Seuraavia tarinoita odotellessa,

Anna